Isä soitti
aamulla ja kysyi aamupalalle. Laitoin kamat kasaan ja hipsin heidän
hotellilleen. Söimme maittavan ja tukevan aamupalan ja lähdimme tämän jälkeen
taksilla kohti Maltan vanhaa pääkaupunkia Mdinaa.
Mdinassa
nappasimme infosta käteemme kartat ja lähdimme suunnistamaan pikkuruisen
kaupungin katuja pitkin. Osuimme Mdina experience toimiston kohdalle, jossa
meille tarjottiin mahdollisuutta tulla seuraamaan audiovisuaalista esitystä
Mdinan historiasta. Sillä kukaan meistä ei tiennyt Mdinasta juuri mitään,
päätimme tarttua tähän kuuden euron hintaiseen tarjoukseen. Lupaus siitä, että
he voisivat aloittaa esityksen saman tien, ei aivan täyttynyt. Odottelimme
ainakin 20min ennen kuin meidät päästettiin sisään saliin.
Esitys oli aika
naurettava ja paikoin todella kehnosti näytelty ja tehty, mutta nyt ainakin
tiedän hieman enemmän Mdinan ja Maltan historiasta. Vierailimme myös St. Paul's Katedralissa, jossa oli meneillään itävaltalaisille sairaanhoitajaopiskelijoille oma saksankielinen messu. Kummallista! Katedraali oli upea. Lattiasta kattoon asti koristeltu maalauksin tai mosaiikein.
|
St. Paul's Katedraalin lattia
|
Joimme kahvit
Rabbatissa pienessä kahvilassa. Mdina oli nähty ja päätimme palat takaisin
hotellille. Ajattelimme ottaa taksin suoraan Mdinasta. Valkoinen taksi pyysi
meiltä 30€ matkasta St. Juliansiin. Melkein kaksinkertaisesti sen mitä
valmiiksi hotellin eteen tilattu eCabs oli ottanut. Soitin siis eCabsille ja
tilasin taksikyydin Mdinasta St. Juliansiin. Menimme odotellessamme istumaan
virvokkeille paikalliseen pikkukuppilaan. Taksi tuli nopeasti, paljon
ennakoitua 25min nopeammin. Pääsimme kotimatkalle.
|
Taloja Rabatissa |
Mdinasta
palattuamme menimme hetkeksi altaille ja lähdimme sitten käymään kämpälläni. Ostimme matkalla hedelmiä joita söimme
välipalaksi. Teimme pöytävarauksen siihen ”P-kirjaimella alkavaan ravintolaan
jonka olimme nähneet eilen”.
Äiti ja isä
lähtivät edeltä hotellille ja minä kaaduin sänkyyn kykenemättä liikkumaan
mihinkään seuraavaan puoleen tuntiin. Päikkärit tekivät hyvää ja jaksoin taas
jatkaa. Kävelin hotelille, josta lähdimme kohti ravintolaa. Selvisi, että tämä
”P-kirjaimella alkava ravintola” johon tein varauksen, ei ollutkaan se sama
mikä äidillä oli mielessä. Äidin mielessä oleva ravintola oli aivan täysi,
joten päätimme jatkaa matkaa pitkin rantakatua ja käydä katsastamassa eräs Fresco-ravintola jota minulle oli suositeltu.
Fresco
osoittautui oikein hyväksi vaihtoehdoksi. Sieltä sai kanipastaa, ja
kanipaistia, ja kaninmaksaa ja kania tavalla jos toisella. Äiti söi kanipadan
(valtava annos), isä söi kanipastan (aivan mahdottoman kokoinen annos), itse söin päivän
kalan, joka oli annoksista kohtuullisimman kokoinen. Edullinen hintataso,
mahtava palvelu ja maukkaat ateriat. Voin suositella ja varmasti menen vielä
uudemmankin kerran.