maanantai 7. lokakuuta 2013

Keskiviikko 2. Lokakuuta 2013


Ajatuksia:

Lähdin aamulla kauppaan vedenhakureissulle. Matkalla poikkesin farmille ostamaan vesimelonin. Valitsin pienimmän minkä löysin, mutta sekin painoi melkein 4kg ja mahtui juuri ja juuri kangaskassiini. Kaupasta hain sixpackin 2l pulloja vettä. Mikä lie meni ajattelussani pieleen kun ostin samalla kertaa 12kg vettä ja 4kg vesimelonin. Pysähdyin sitten kotimatkalla 10m välein korjaamaan asentoa. Note to self: Ensi kerralla reppu mukaan!

Laitoin omenajuomaan käyttämäni omenaviipaleet vesimelonin kanssa blenderiin ja valmistin ihanan vesimeloni-lime-kiwi-omenasmoothien.





Lainasin ystäviltä DVD:itä ja ajattelin katsoa niitä illalla, mutta surukseni tajusin, että vaikka minulla on TV ja DVD ja osaisin kyllä yhdistää ne toisiinsa, en saa molempiin virtaa sillä minulla on vain yksi pistorasia ja kaksi laitetta eikä yhtään jatkojohtoa.

Huomasin olohuoneeni seinän takaa pilkottavan lampun. Nousin sohvan päälle seisomaan ja huomasin, että niitä olikin kolme. Aloin etsiä katkaisijaa valoille. Kuvittelin sen löytyvän samasta huoneesta, mutta yksikään katkaisijoista ei toiminut. Erikoista. Tutkittuani asiaa tarkemmin huomasin, että lamput oli kytketty sarjaan kevyen seinärakenteen taakse ja tuettu paikalleen lankun päälle keikkumaan. Ihmeellinen viritelmä. Seurasin katseellani johtoa niin pitkälle kuin pimeässä näin, ja näytti siltä kuin se jatkuisi viereiseen huoneeseen, jossa sijaitsee pakastin ja pyykinpesukone. Löysin lattialta lojumasta johdon, jonka kiinnitin pistorasiaan ja tadaa! There was light! Tosin vain kaksi kolmesta lampusta paloi. Se sai riittää tältä erää.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tiistai 1. Lokakuuta 2013


Ajatuksia:


Koska Iza pisti minut liikuntakieltoon pariksi päiväksi, päätin yrittää olla rasittamatta polveani. En käynyt siis lenkillä ja yritin minimoida kävelyn määrää ja seisoin sen sijaan käsilläni ja päälläni sekä punnersin. En malttanut kuitenkaan olla koko iltaa kotona, joten kävelin hitaasti nautiskellen ja polveani varoen Bay Streetille. Suunnittelin meneväni elokuviin, mutta päädyin sitten vaan käymään kaupassa ja tulemaan kotiin laittamaan ruokaa.

Inspiroiduin hedelmäostoksilta tultuani tekemään ihanaa omenajuomaa.





Omenajuoma:

1          Omena
2          Kanelitankoa
1l         Vettä

Viipaloi omena ohuiksi viipaleiksi ja laita kannun pohjalle kanelitankojen kanssa. Kaada päälle n. 1 litra vettä ja laita jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi tai mieluiten yön yli. 

Maanantai 30. Syyskuuta 2013

08:00
Herätys
Aamupala

10:00
Kauppaan
Kävely

11:00
Kyläily

14:00
Työ

20:00
Candle light yoga

Ajatuksia:

Nukuin kuin tukki. Milloinhan olisin viimeksi nukkunut läpi yön heräämättä kertaakaan? En tiedä pitäisikö unesta kiittää illan kävely ja joogaa vai päivän rannalla löhöilyä. Aamulla olin virkeä ja levännyt.

Kävin kaupassa ja kävelin tämän jälkeen Pembrokiin ystävien luokse päiväkahville.

Illalla kävin tavalliseen tapaan joogassa.










perjantai 4. lokakuuta 2013

Sunnuntai 29. Syyskuuta 2013

9:00
Herätys

10:00
Greensiin ostoksille

10:30
Kokkailua

12:00
Kauheella kiireellä Spinola Bayhin

12:30
Sardiinipurkilla Paradise Bayhin

17:30
Kotiin

19:00
Power walk

20:30
Yoga

Ajatuksia:

Olin suunnitellut mielessäni, että kävisin aamulla kaupassa ja tekisin lounaaksi vietnamilaisia kevätrullia. Nousin sitten ylös heti herätyskellon soitua. Käppäilin Greensiin ostamaan riisinuudeleita ja riisipaperia. Pyörin pitkään hyllyjen välissäni ja käteeni tarttui paljon muutakin "tosi tärkeää". Kotiin tultuani huomasin, ettei aikaa ollut tuhlattavaksi. Aloinkin kiireenvilkkaa keittelemään nuudeleita ja pilkkomaan vihanneksia. Kunnon keittiöveistähän minulla ei ole, joten käytin pilkkomiseen lapinpuukkoani. Toimi, mutta olihan se työlästä. Puhuin samaan aikaan skypessä kännykälläni, joka toi tehtävään lisähaasteen. 

Iza ilmoitti, että joutuu myöhäistämään tapaamistamme puolella tunnilla. Sain hieman lisäaikaa, mutta silti jouduin ottamaan muutaman juoksuaskelee matkalla. 

Odottelimme J:n kanssa McDondaldsin edessä Izaa. Izan lisäksi autossa oli jo Ana ja Josito. Ahtauduimme kaikki Izan pieneen kaksioviseen sardiinipurkkiin ja lähdimme ajamaan merenrantaa seuraten Golden Bayta kohti. Rannalle päästyämme menimme ensitöiksemme varaamaan tilan seurueellemme, ja sitten suuntasimme nauttimaan kylmät juomat kahvilaan. 




Vesi oli turkoosia ja kirkasta. Sukeltelimme J:n kanssa ja tutustuimme meren alaiseen maailmaan. Lopun päivää makoilimme rannalla auringossa.







Kotimatkalla sovimme Izan ja Anan kanssa menevämme vielä power kävelylle ja joogaavamme yhdessä. Tapasimme 19:00 LOVE patsaalla Spinola Bayssa ja lähdimme reilun tunnin kävelylle. Tämän jälkeen levitimme joogamatot Izan olohuoneen lattialle ja aloitimme yhteisen joogaharjoituksen. 

Kotimatka kesti väsyneiltä jaloilta n. 25 minuuttia. Unen tuloa ei tarvinnut odotella. 

torstai 3. lokakuuta 2013

Lauantai 28. Syyskuuta 2013

07:00
Herätys

8:45
Jooga

9:15
Kahvit Dixies Cafessa

12:00
Kotihommia

19:30
Muotinäytös

Ajatuksia:

Lauantai-aamuisesta joogasta on tullut yksi viikkoni kohokohdista. Voisi ajatella, että herääminen melkein auringon nousun aikaan lauantai-aamuna olisi tuskaista, mutta yleensä olen hereillä jo ennen kellon soittoa. Nyt olin selvittänyt kävelyreittini huolellisemmin. Silti päädyin kävelemään alkuperäisestä suunnitelmastani poikkeavaa reittiä, joka osoittautuikin oikein hyväksi reitiksi.

Joogaan osallistui tänä aamuna seitsemän ihmistä. Olin ensimmäisenä paikalla, ja hetken jo ehdin ajatella, että jooga olisi peruttu, sillä ketään ei näkynyt. 08:40 alkoi porukkaa valua paikalle ja muutama tuli vielä harjoituksen jo alettua. 

Joogan jälkeen istuin Izan, Anan, Alexin ja Fionan kanssa kahvilla varjon alla suojassa polttavalta auringolta. Juttelimme siinä aikamme, kunnes tuli aika lähteä kotiin päin. Otin aikani kävellä kotiin ja matkalla pysähdyin pieneen putiikkiin ostamaan uudet legginsit kotihousuiksi. Vaiko joogaan?

Poikkesin vielä ihan kotikatuni päässä sijaitsevan farmin myymälässä ja ostin korillisen vihanneksia ja hedelmiä aikomuksenani valmistaa wokkia. Tämä korillinen tuli maksamaan alle 6€. Alle 6€!!! Voitteko uskoa. Tässä pieni esittely saaliistani. Kaikki ei edes mahtunut kuvaan.


Vihanneksia nam!
Iltapäivällä pesin pyykkiä ja järjestelin paikkoja. 


Mulla on vaatehuone

Illalla menimme porukalla Plaza ostoskeskukselle katsomaan muotinäytöstä, jossa ystävämme oli mallina. Catwalk oli "rakennettu" kauppojen väliselle kujalle ylämäkeen. Tämä catwalk oli punainen maahan liimattu liukumisen estävä matto. Mallit siis kävelivät catwalkia ylös alas. Korkokengillä alamäkeen kävely ei ole mitää helpointa puuhaa. Yleisössä taasen vain ensimmäisessä rivissä seisovien, tai todella pitkien ihmisten oli mahdollista nähdä showsta mitään. Huikean pitkät ja kauniit mallit suoriutuivat kuitenkin tehtävästä mallikkaasti. 

Sovimme Izan kanssa retkestä Paradise Bayhin sunnuntaina päivällä. 


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Perjantai 27. Syyskuuta 2013

07:00
Herätys
Aamupala

11:00
Lounas ja retki

19:30
Illallinen Spinola Bay


Ajatuksia:

Yö oli jo parempi. Sain nukutuksi, vaikkei sänky kuitenkaan sen pehmeämmäksi muuttunut. 

Aamulla keittelin kahvit uudella mutteripannullani. Tuli ihanaa. Söin leipää ricottajuuston ja tomaatin kanssa. Päivällä kävin Lulussa syömässä, tein retken rannalle, kävin kylässä ystävien luona ja illalla kävimme syömässä Rafael ravintolassa Spinola Bayssa. Söin ihanan lohipastan.


Keittiö

Vuokranantajat kävivät päivällä "asentamassa" TV:n paikoilleen. He yhdistivät sen kyllä kaapeliin, mutta niistä noin 100sta kanavasta mitä meillä pitäisi näkyä, näkyy minulla vain kaksi. Empä tosin ole osannut telkkaria kaivatakaan. Nautiskelin sitten hiljaisuudesta kynttilän valossa.


Mun kisu






Torstai 26. Syyskuuta 2013

7:30
Herätys

10:00
Aamupala

11:00
Shoppailua

14:00
Töitä & kotitöitä

19:00
Jooga


Ajatuksia:

Nukuin aivan surkeasti. Oli vaikea nukahtaa ja heräilin pitkin yötä. Sänky on epämukava. Jouset tuntuu. Petauspatjoja Maltalla ei ilmeisestikään hirvesti harrasteta.

Aamulla heräsin kadulta kuuluviin ääniin, mutta yritin vielä nukkua hetken. Hipsin yläkertaan moikkaamaan naapureita ja sain ihanaa tattaripuuroa aamupalaksi. Päivällä tein hankintoja. Ostin uusia pyyhkeitä, koska asunnon kaksi vanhaa ei olleet erityisen houkuttelevan näköisiä. Mutteripannun, salaattilingon/kulhon, pyykkipoikia ja lakanoita. Perusjuttuja.

Iltapäivällä tein töitä ja hoidin kotia. Pesin uudet pyyhkeet ja lakanat.

Puhtaat valkeat lakanat

llalla kiiruhdin Joogaan. Olin varannut mielestäni ihan sopivasti aikaa uuden reitin etsimiseen. Maltalla ei löydy jalkakäytäviä ihan jokaisen tien reunasta ja matkani meinasi tyssätä jo alkuunsa, sillä Google Mapsin minulle ehdottama reittivaihtoehto kulki mutkaista autotietä pitkin, enkä halunnut menettää henkenäni tällä matkalla. Päätin kuitenkin lähteä kävelemään valmiiksi tuntemaani reittiä pitkin, vaikka tiesin tässä menevän paljon kauemmin. Kävelin sitten vain nopeammin.  Ehdin juuri parahiksi alkuun.

Joogan jälkeen väsyneenä, himan paremman reitin löydettyäni pääsin vihdoin kotiin. Yläkerrassa minulle tarjoiltiin ihana pasta-ateria. Se maittoi pitkän kävelyn ja joogan päätteeksi.