perjantai 6. joulukuuta 2013

Tiistai 26. Marraskuuta 2013




Innostuin tänään töiden lomassa maalailemaan. Harjoittelin valojen ja varjojen luomista. Vähän vielä vaatii työstämistä, mutta oon tyytyväinen, että vihdoin sain aloitettua. 




Illalla menimme Okon kanssa Vallettaan retkelle. Käyskentelimme ympäriinsä ja söimme kamalan keskinkertaista ruokaa ravintolassa, jonka nimeä en pysty muistamaan. Ei ollut hinta-arvosuhde kohdallaan.

Ostin myös lisää maalauspaperia ja lapaset, tai kynsikkäät tai mitkänenyton?

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Maanantai 25. Marraskuuta 2013


Töiden jälkeen kävimme Okon kanssa seikkailulla Naxxarissa ja Mostassa. Tsekkasimme Mosta Domen ja kiertelimme ympäriinsä. Emme onnistuneet löytämään Mostasta mitään kunnollisen oloista ruokapaikka, joten tulimme bussilla takaisin Swieqiin ja söimme Pepe Nero @ Jessie’s ravintolassa. 


Sunnuntai 24. Marraskuuta 2013


Rakas ystäväni Okko saapui tänään vierailulle. Kävin noutamassa hänet klo 11 jälkeen Maltan lentokentältä. Okko toi mulle ruisleipää, salmiakkia ja keltaiset hai-saappaat.





Toimme Okon tavarat kämpälle ja menimme sitten syömään Spinola Bayhin Gululu nimiseen Maltalaiseen ravintolaan. Enpä voi kehua ruokaa mitenkään ylen määrin. Voi olla että ateriavalintamme olivat virheellisiä, mutta valitsemamme kaniannokset eivät sykähdyttäneet.

Teimme pitkän kävelyn Sliemaan. Otimme joogakuvia rannalla ja nautiskelimme nähtävyyksistä. 



Lauantai 23. Marraskuuta 2013


Aamulla joogattiin tuulisella rannalla. Välillä tuli ihan vilu. Joogan jälkeen pääsin hemmottelemaan itseäni kasvohoitoon ja hierontaan. Kasvohoidon teki ihana Aurora 4 Elements Beauty Salonissa. 

Aurora tarjosi minulle ihanan höyryävän cappuccinon ja kyseli ihostani ja ihonhoitorutiineistani sekä käyttämistäni tuotteista. Hän pystyi heti näkemään, että poskionteloni olivat tukossa. Aurora vinkkasi, että minun kannattaisi yrittää juoda lämmintä vettä sitruunan kanssa, jos kylmää vettä ei tule juotua tarpeeksi. 

Illalla kävin syömässä ison badass burgerin. Loppuilta menikin leffaa katsellessa ja hampurilaista sulatellessa. 


Perjantai 22. Marraskuuta 2013


Kävin aamupäivällä leikkauttamassa ja vaalentamassa vähän hiusten latvoja Eerikalla. En halunnut mitään radikaaleja muutoksia. Vähän vain lyhennystä ja jatkettiin hiusten latvoihin jääneitä vanhoja blondeja vähän uudella värillä ylöspäin. Hiuksista tuli tosi kivat.

Illalla lähdin töiden jälkeen Susanan ja tämän vierailemaan tulleen poikaystävän Raffan kanssa samaa matkaa City of Londoniin tapaamaan ystäviä. Ilta oli vähän kylmä ja tuntui että olisi tarvinnut lapaset ja pipon.

Torstai 21. Marraskuuta 2013


Ei mitään mainitsemisen arvoista toimintaa.