sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Torstai 14. Marraskuuta 2013



Torstaina oli aurinkoista. Söimme aamupalan ulkona pihallani. Maustamatonta jugurttia, hedelmiä, peanut butteria, manteleita, siemeniä ja hunajaa. Joko alkaa ruokapäivitykset riittämään?

Töiden jälkeen menimme joogaan. Olimme tehneet pöytävarauksen intialaisarabialaiseen Shakinah –ravintolaan, johon menimme sitten joogan jälkeen Sivin ja J:n kanssa syömään. Tilasimme kahta erilaista kasviskastiketta ja yrteillä ja mausteilla maustettua riisiä, sekä kasviscouscous annoksen. Odotimme annoksiamme jonkin tovin ja kun ne saapuivat pöytään näyttivät ne tosi pieniltä.

Annosten pienuudesta huolimatta jokainen sai vatsansa täyteen ja ruokaa jäi vielä hieman ylikin. Ehdottomasti parasta intialaista mitä olen koskaan syönyt.

Keskiviikko 13. Marraskuuta 2013


Aamupalan jälkeen suuntasimme bussipysäkille noustaksemme 9:15 lähtevään bussiin Vallettaan. Kun bussia ei kuulunut vielä 9:30 mennessä kävimme heittämässä ylimääräiset kamat kämpille ja päätimme kävellä Sliemaan. Palatessamme takaisin päin tulimme pysäkin ohi ja sieltähän se bussi sitten viimein saapui. Palasimme aikaisempaan suunnitelmaan ja hyppäsimme bussiin ja lähdimme tutkimaan Vallettaa.

Olen käynyt Vallettassa aikaisemmin, mutta tällä kertaa pääsin tutustumaan ihan uusiin paikkoihin. Kävelimme rannan viertä  ja teimme jooga asanoita muurin päällä. 



Alkoi tulla nälkä ja silmiimme osui mukavan näköinen pieni paikka. Tutustuttuamme tarkemmin ruokalistaan, jossa oli listattuna toinen toistaan paremmalta kuulostavia kasvisherkkuja ja paikassa soi hyvä musiikki.

Saimme eteemme ihanat raakaruoka-annokset. Pavuista valmistettuja pullia salaattipedillä ja tomaattikastikkeella sekä pestossa pyöräytettyjä ohranjyviä, juustoa, tomaatteja ja oliivia. Namnam! Ruokajuomiksi tilasimme tuorepuristetut hedelmä/vihannesmehut. Ruuasta jäi hyvä olo, sellainen ravittu.

Ruuan jälkeen oli lähdettävä töihin.

Kun tulin töiden jälkeen alakertaan a.k.a. kotiin, oli täällä jo täysi tohina käynnissä Siv ja J pilkkoivat ja mittailivat aineksia pataan ja valmistivat herkullisen risoton, jossa oli kurpitsaa, parsakaalia, papuja, sipulia ja paaaljon juustoa.

Lähdimme käymään Pacevillessa tarkoituksenamme juoda mojitot. No tilasimme eräässä pubissa mojito kannullisen. Kannullisen pahinta mojitoa jota olen koskaan maistanut. Itse asiassa se ei kovin paljon edes muistuttanut mojitoa. Oli siellä pari mintun lehteä ja limelohkoa, mutta siinä se taisikin sitten olla. Pääsin kuitenkin laulamaan karaokea. Ja myöhemmin löysimme toisesta paikasta ihan säädylliset mojitot. 

perjantai 15. marraskuuta 2013

Tiistai 12. Marraskuuta 2013


Tiistaina… Mitä me tehtiin tiistaina? Näin kun päivittelee jälkikäteen ei välttämättä muista mitä on tapahtunut aiemmin viikolla.

Ainiin. Aurinko näytti tekevän tuloaan esiin pilvien takaa ja päätimme Sivin kanssa lähteä kävelylle ja uimaan. Vähän matkaa käveltyämme huomasin, ettemme ottaneet sateenvarjoja mukaan ja tummat pilvet näyttivät tulevan jokaisesta ilmansuunnasta meitä kohti. Siinähän sitten kastuimme. Onneksi meillä oli pyyhkeet mukana, uimaan kun olimme menossa.

Kävimme pyörähtämässä muutamassa kaupassa sadetta pidätellessä ja marssimme sitten Cubaan teelle ja kakulle. Kävimme farmilla vihannesostoksilla ja tulimme takaisin kotiin. Menin tekemään töitä ja Siv jäi omiin puuhiinsa.

Töiden jälkeen menimme syömään Frescoon. Ruoka oli taasen erittäin maittavaa. 

Ruuan jälkeen tulimme kotiin ja kaaduimme väsyneinä nukkumaan.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Maanantai 11. Marraskuuta


Päivä oli sateinen. Kaupassa käyntiä lukuun ottamatta emme juuri talosta poistuneet päivällä. Joimme teetä, juttelimme ja lueskelimme.

Töiden jälkeen valmistimme illalliseksi ihanaa munakoiso-kesäkurpitsa-tomaattipaistosta. Illallisen jälkeen suuntasimme joogaan. Yli viikon tauon jälkeen jooga tuntui aivan ihanalta, mutta toisaalta melko rankalta. Takareidet ja lonkat olivat jumissa. Joogan jälkeen jalat kuitenkin tuntuivat ihanan kevyiltä.

Sunnuntai 10. Marraskuuta 2013


Hyvä ystäväni Siv lensi tänään syksyisestä Suomesta tänne Maltalle. J tuli kanssani Siviä vastaan lentokentälle. Tarkoituksenamme oli suunnata suoraan kentältä kalamarkkinoille toiselle puolelle saarta, mutta kello oli sen verran paljon, että epäilimme markkinoiden olevan jo ohi sinne saapuessamme. Suuntasimmekin sen sijaan bussilla Spinola Bayhin ja kävimme syömässä lounasta Biancossa.

Lounaan jälkeen tulimme Sivin ja J:n kanssa tänne kämpille ja vietettiin ihanaa aikaa sohvalla loikoillen ja jutustellen.

Illalla kävin Sivin kanssa vielä pienellä kävelyllä. Kävimme Pacevillessa tsekkaamassa rannan ja jätskillä uudessa lempipaikassani Figossa. Suosittelen käymään jos St. Juliansin alueella liikuskelee. Maltan parhaat jätskit!